Minna Alanko
Jyri Ala-Ruona
Juha Arvid Helminen
Marja-Liisa Jokitalo
Virva Kanerva
Kirsi Karppinen
Maria Kausalainen
Helena Lehtinen
Anna Leppä
Satu Loukkola
Pirita Oikarinen
Nelli Penna
Miia Rytkönen
Marianne Siri
Lasse Ursin
Minna Alanko
Olen Minna Alanko, kuvataiteilija, ompelija, äiti ja vaikka mitä muuta. Olen valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden taideinstituutista 2001. Sen jälkeen olen opiskellut taiteilijan pedagogisia opintoja, tekstiili- ja vaatetusalan artesaaniksi erikoistuen estradivaatetukseen ja taideterapiaa, jonka parissa jatkan parhaillaankin Aaltoyliopistossa. Ihmisten kanssa olen ollut tekemisissä Kulttuurikeskuksen visualisointi ja puvustushommissa (Nuorisoteatteri, kesätyöntekijöiden opastaminen, Lahden kaupungin juhlat ja vierailevat artistit). Sosiaalialaan olen ottanut kosketusta kehitysvammaisten/mielenterveyskuntoutujien ohjaajana Hakalan maatilalla Orimattilassa.
Teen taidetta vaihtelevin tavoin, mitä on aina hankalampi selittää, kun sitä että olisin vaikkapa maalari tai kuvanveistäjä. Taidekoulun todistuksessa pääaineeni oli Muutaide. Monesti lähden liikkeelle paikasta tai tilanteesta, mielikuvasta, jostain mikä koskettaa, häiritsee, jostain mitä en osaa selittää itselleni muuten kuin tutkimalla asiaa leikkimällä sillä. Ihmiseläimelle tyypillinen tapa oppia! Toteutustapa hahmottuu matkan varrella. Olen esimerkiksi tehnyt ympäristötaideteoksen nurmeen rikkaruohomyrkyllä, ja Lukitar- installaatiossa lapset heittelivät ja solmivat kuitunauhakeristä itsensä näköisen tilan Rauman taidemuseon ullakon rakenteisiin.
Työskentelin syksyllä 2013 poikkeuksellisesti Metsäkankaan perhekeskuksessa Pikkulastenkodin keittiössä, enkä omissa oloissani. Se sopi kuvioon loistavasti, oli jotain merkityksellistä mihin kiinnittyä, tavoite mihin pyrkiä, ja toiset ihmiset ympärillä mukana kukin tavallaan. Työstin tekstiilikollaasia asiakkaiden ja henkilökunnan valitsemista materiaaleista. Tunnelmat, tapahtumat ja ihmiset vaikuttivat työn kulkuun muutenkin. Välillä maalattiin tai piirrettiin ja isommat lapset pääsivät kokeilemaan ompelukoneella ompelua kädestä pitäen opastettuna. Tavoitteenani oli valmiin tekstiilityön lisäksi luoda laitosmaiseen ympäristöön vapaa tila, johon poiketa työntekijän tai asiakkaan roolista. Toisenlainen olemisen taso samassa paikassa, jossa voi käydä vaikka vain kurkistamassa mitä se tänään tekee, vaikuttamassa työn ulkomuotoon tai päättämässä ponnekkaasti olla vaikuttamatta. Vähän kuin TV auki nurkassa, mutta sellainen, joka saattaa jutella takaisin.
Minna Alanko työskentelee Metsäkankaan perhekeskuksen pikkulastenkodin yhteisöntaiteilijana jälleen syyskuusta 2014 tammikuuhun 2015. Hän tekee tällöin yhteistyötä myös perhekeskuksen Metsolakodin työyhteisön kanssa henkilöstön kehittäessä työhönsä taiteen näkökulmaa hyödyntäviä menetelmiä.
Juha Arvid Helminen
Juha Arvid Helminen on syntynyt Helsingissä vuonna 1977 ja valmistunut
Lahden Muotoiluinstituutista vuonna 2010 valokuvaajaksi. Hän on työskennellyt
siitä lähtien freelancerina erilaisissa projekteissa niin
valokuvaajana kuin stylistina. Hänen teoksiaan on ollut esillä
näyttelyissä mm. Yhdysvalloissa, Nepalissa, Saksassa, Sveitsissä ja
Kolumbiassa. Hänen ensimmäinen soolonäyttelynsä oli vuoden 2013
lopulla valokuvagalleria Hippolytessa Helsingissä.
Juha Arvid Helminen työskenteli yhteisöllisenä työpajataiteilijana Lahden seudun nuorisoasunnot Lasna ry:ssa.
Oli hienoa nähdä kuinka pieni porukka pysyi uskollisena projektillemme
ja saimme kuvat esille gallerian seinille. Oli mahtavaa työskennellä
pitkäjänteisesti monikirjavan porukan kanssa. Haastoin myös itseni
tekemään dokumenttikuvausta, vaikka kutsumukseni on ollut lähinnä
lavastettu kuva.
Virva Kanerva
Olen Lahdessa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija ja kuvanveistäjä. Teen luonnollisessa mittakaavassa olevia realistisuuteen pyrkiviä veistoksia ja installaatioita. Olen kiinnostunut myös ympäristötaiteesta ja eri medioiden yhdistelystä.
Koen kuvanveiston olevan itselleni suorin tapa tehdä taidetta. Esineenä veistos on osa realistista maailmaa. Se vie oman tilansa ja joutuu kohtaamaan fysiikan lait. Veistoksen äärellä ihminen kokee myös oman kehonsa ja fyysisen olemassa olonsa. Veistosta katsotaan eri kulmista, se peittää taakseen, sitä joutuu väistämään, se vaatii huomiota ja osallistumista. Veistos on röyhkeä ja häpeämätön, se vaatii muodostamaan mielipiteen tai vähintäänkin tunnetilan.
Teen veistoksia erilaisista elävistä olennoista. Liikun realismin ja fantasian välimaastossa leikitellen populaarikulttuurin ja mystiikan kuvastolla. Viime aikoina olen antanut itseni löytää lapsuuteni rakkauden eli erilaiset elokuvissa ja saduissa esiintyvät hirviöt, peikot ja muut mielikuvitusolennot. Rakennan tarinoita ja kohtauksia elämästä käyttäen hahmoina näitä olentoja. Haluan teoksieni olevan vuorovaikutuksessa tilan sekä katsojan kanssa. Välillä pyrin häivyttämään teoksen esineellisyyden ja luomaan illuusion siitä, että teos on elävä osa reaalimaailmaa. Välillä taas luon teatterimaisia kohtauksia korostamalla teoksia valoilla ja asetelmallisuudella.
Olen kiinnostunut ihmisestä sekä yksilönä, ihmiskuntana että nisäkäslajina. Rakastan löytää ihmisyyden oudoimmistakin ilmentymistä loogisuuden mutta rakastan myös kulttuurimme ja käyttäytymisemme monimutkaisuutta, näennäistä kaaosta ja päämäärättömyyttä. Usein näen meidät ihmiset veistoksieni kaltaisina hyväntahtoisina ja hellyyttävinä lapsenomaisina hirviöinä, jotka tahtomattaan leikkiessään rikkovat lelujaan. Yritän yksinkertaistamalla kuvata niitä sekavia tunteita mitä ihmisyys minussa herättää. Näitä tunteita ovat esimerkiksi hellyys, sääli, ihailu, pelko ja inho.
Virva Kanerva on valmistunut Lahden Taideinstituutista 2010 ja käynyt sitä ennen Hyvinkään taidekoulun. Virva on työskennellyt muun muassa lahtelaisessa Tyttöjen tila Nuorisotalossa iltaohjaajana vuosina 2011-2014 ja vuonna 2014 peruskoulujen kiertävänä kuvataidekerhojen vetäjänä. Tukeva porras hankkeessa hän työskenteli Nikkilän perhepalvelukeskuksessa kuntoutuksen ja arvioinnin osastoilla teemana Fantastinen voimaeläin.
Kirsi Karppinen
Pääasiallinen tekniikkani on taidemaalaus, vaikka myös piirtäminen kulkee koko ajan vahvasti työskentelyssäni mukana. Maalausteni aiheet käsittelevät usein ihmistä, yhteiskuntaa ja ympäröivää luontoa sekä näiden välisiä suhteita. Piirrän mielelläni salaa ihmisiä julkisilla paikoilla kuten junissa, kadulla ja ravintoloissa. Hakeutumiseeni yhteisöntaiteilijaksi vaikutti halu kyseenalaistaa työskentelyrutiinejani ja kenties jopa vähän astua omalle epämukavuusalueelle. Pohdin, miltä tuntuu uskaltautua mieli avoimena ja vailla ennakko-odotuksia oman työhuoneen turvasta vieraiden ihmisten kotiin. Uskon, että taide voi toimia erilaisten ihmisten kohtaamisen mahdollistavana välineenä, eräänlaisena jäänmurtajana. Taiteilijan voi ammattinsa kautta ottaa puolueettoman ja kommunikaatiota edistävän roolin. Työskentelyni ei aina ollut päämäärätietoista tai tulosvastuullisuuteen pyrkivää, tärkeintä oli läsnäolo ja mahdollisuuksiin tarttuminen, hetkessä eläminen.
Lahtelaistunut Kirsi Karppinen on valmistunut Lahden Taideinstituutista vuonna 2011. Hän työskenteli yhteisöntaiteilijana Apilakadun asumispalveluyksikössä, sekä Puntarissa
Maria Kausalainen
Työskentelen eri tekniikoilla riippuen projektista tai ihmisistä, joiden kanssa teen yhteistyötä. Olen käyttänyt taidegrafiikan keinoja painaessani valokuvaa nelivärisenä sekä teoksissa, joissa on perusteltua jäljen tai eleen vuoksi käyttää painotekniikkaa. Arkipäivän esineet ja kalusteet sekä valokuvavedokset, video yhdistyvät installaatioissani.
Projektini ovat käsitelleet perhettä, lapsia ja arkea, asioita, jotka ovat lähellä omaa elämääni suurperheen äitinä. Olen hyvin kiinnostunut elämäntarinoista ja historiasta. Peilaan useissa teoksissani yhteiskunnan ja sen arvomaailman muutoksia. Huomaan kiinnostukseni pureutuvan yhä enemmän ihmisten kohtaamiseen ja taiteen avulla suoraan kommunikointiin tai uusien kommunikointitapojen etsimiseen.
Kaipaan erityisesti sitä, että teokseni ovat arjessa läsnä riippumatta siitä mikä on katselijan tausta ja elämäntilanne. Olen työskennellyt mm. pakolaiskeskuksessa, lastensuojelulaitoksessa ja vanhusten psykogeriatrisella osastolla.
Kittilässä 1975 syntynyt Maria Kausalainen on opiskellut Imatran Taidekoulussa 1995-1996, suorittanut kuvataiteen ammattikorkeakoulututkinnon Lahden Taideinstituutissa 2001 ja kuvataiteen maisteritutkinnon Taideakatemiasta 2013. Hänellä on ollut näyttelytoimintaa kattaen niin Suomen kuin toiset mantereetkin ja hänen teoksia on useissa merkittävissä kokoelmissa. Maria on opettanut lapsia ja aikuisia, suunnitellut lavastuksia, kuvituksia ja tehnyt vapaaehtoistyötä ja toiminut luottamustoimissa niin yhdistyksissä kuin järjestöissäkin. Tukeva porras hankkeessa Maria työskenteli yhteisöntaiteilijana Jalkarannan sairaalan psykogeriatrisella osastolla J32.
Anna Leppä
Anna Leppä työskenteli vuonna 2013 aikuissosiaalityön piiriin kuuluvassa Työpaja Ovessa ja vuonna 2014 Huhmarannan lastenkodissa ja Metsäkankaan perhekeskuksen Metsolankodissa.
Olen kuvataiteilija ja taidemaalari. Olen valmistunut Lahden taideinstituutista vuonna 2012. Maalaan suurikokoisia öljyvärimaalauksia, joiden aiheena on tietynlainen ihmisyyden sisimpien kerrosten kuvaaminen. Olen kiinnostunut ihmisen suhteesta toisiin ihmisiin ja itseensä. Kaivelen ihmisyyden pintaa syvälle, josta löytyy salattua olemista ja omituisia, unohdettuja, tiedostamattomia kokemuksia.
Yhteisöntaiteilijaprojektissa ajatuksenani oli jalkautua syrjäytyneiden ja marginaalissa elävien ihmisten pariin ja elää heidän todellisuuttaan, jotta taiteilijana kykenisin ymmärtämään tämän hetken yhteiskunnan tilaa ja maalaamaan siitä jotain todellisempaa kuin omasta kapeasta perspektiivistäni.
Näitä kokemuksia ihmisten vaikeista lähtökohdista työstän maalauksiksi. Lähtöajatuksena on, että taide voi tutkia todellisuutta omilla keinoillaan ja hypätä pois sulkeutuneesta elitistisestä kuplastaan, jossa viitataan vain taidemaailman sisäisiin tapahtumiin, sortumatta kuitenkaan tylsään, julistavaan ja osoittelevaan manifestiin.
Prosessissa on kyse empiirisestä tutkimuksesta taiteen keinoin. Tästä vaikuttavasta kokemuksesta, jossa ihmiset ovat jakaneet elämänsä ja avanneet sisimpänsä syntyy maalauksia, joista on löydettävissä hienovaraisia ja monitulkintaisia viittauksia ihmisten sosiaalisesta olemisesta, siitä kuinka yhteiskunnat rakentuvat ja miltä marginaalissa oleminen tuntuu.
Koen, että maalauksella pystyy muuttamaan maailmaa, liikauttamaan tämänhetkistä yhteiskunnallista tilannetta edes lisäämällä hitusen empatian kykyä tuloksen katsojissa. Emme elä enää maailmassa, jossa työläisten sankarikuvauksella muutettaisiin massojen mielipiteitä, vaan maailmassa, jossa yksilöt ja heidän kykynsä kokea empatiaa muuttaa maailmaa. Ainakin se on muuttanut minua.
”Työhuone itsensäkohtaamisen tilana”
Nuoret työskentelivät työhuoneellani omien taiteellisten mielenkiintojensa mukaan, lähinnä maalaten ja piirtäen huhtikuusta syyskuun loppuun. Päästin heidät mukaan taiteilijan työhuoneen todellisuuteen, jossa ei ole kiire minnekään, kaikki ulkopuolisen maailman murheet unohtuvat ja suurimmaksi ongelmaksi muodostuu vaikeus sekoittaa täydellistä vaaleanpunaista tai kahvipullan loppuminen. Etsimme täydellistä viivaa, joimme kahvia, nauroimme tai olimme vain hiljaa tuijottaen pilviä. Työhuoneesta syntyi tila, jossa saa olla hetkessä ja voi olla ihan täydellinen sellaisena kuin on.
Satu Loukkola
Satu Loukkola on Järvelässä asuva kuvataiteilija, joka on tehnyt ammattimaisesti taidetta 30 vuotta.
Sadun pääasiallinen taiteen tekemisen välineitä ovat klassinen kuvanveisto ja piirtäminen, eri tekniikoineen.
Loukkola on valmistunut Lahden taideinstituutista 1979-83. Lisäksi hän on suorittanut Kuvataiteen erikoistumisopinnot 2010-2011 ja Kuvanveiston erikoistumisopinnot 2006-2007
Satu toimi Jalkarannan sairaalan yhteisöllisen piirus tu styöpajan ohjaavana taiteilijana
Nelli Penna
Nelli Penna on taidemaalari ja pienen pojan äiti. Hän on valmistunut keväällä 1014 Taiteen 
maisteriksi Aalto Yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta. Tällä hetkellä Nelli työskentelee Tukevan portaan yhteisöntaiteilijana kahden alakouluikäisen sisaruksen kanssa heidän kodissaan. Yhteisöntaiteilijana Nelli osallistaa maalauksen keinoin ja dokumentoi tapahtumia piirtäen. Hän toteuttaa myös “Ihan pihalla”- projektia Minna Alankon kanssa Metsäkankaan perhekeskuksen Pikkulastenkodin takapihalle kesällä 2015. Takapihalla oleva epätila on tarkoitus valjastaa taiteen temmellyskentäksi yhdessä Pikkulastenkodin asukkaiden kanssa.
Isokokoisten temperamaalausteni aiheet syntyvät ympäröivän arkisen maailman kokemisesta ja sosiaalisten rakenteiden havainnoimisesta maalaamalla. Maisemallisia maalauksiani voisi kutsua “antimaisemiksi”, sillä perinteisen maisemamaalauksen tavoin en tavoittele luonnon ylevyyttä tai harmoniaa. Maalauksen kohteena sen sijaan on itsessään arkinen tai vähäpätöinen aihe, kuten kaupunkipusikko, takapiha tai lähiö. Maalaukset kertovat rikkinäisyydestä, yksinäisyydestä, epätäydellisyydestä, kivusta, intohimosta ja siitä kuinka tästä kaikesta huolimatta elämä virtaa ja tunteet eheytyvät.
Työskentelin Tukeva porras hankkeessa yhteisötaiteilijana Nikkilän Perhepalvelukeskuksessa perhetyössä. Työni oli pääasiallisesti aikuissosiaalityötä, taiteeseen liittyvien unelmien toteuttamista perhetyön piirissä olevien äitien kanssa. Tuloksena syntyi yhtälailla taidetta perheiden koteihin kuin puhdasta maalaamisen vapautta ja yhdessä tekemisen iloa työhuoneellanikin. Työskentelin aina kahden kesken yhden äidin kanssa kerrallaan, jotta keskityn tähän ihmiseen ja hänen unelmiinsa. Kahdenkesken työskentelyssä syntyy nopeasti molemminpuolinen luottamus. Taiteen äärellä päästään hyvin syviinkin pohdintoihin äidin elämästä ja aiteen tekemisen prosessissa he pääsivät käsittelemään näitä asioita. Työskentelin myös tiiviissä yhteistyössä perhetyöntekijöiden kanssa. Toteutin muun muassa Nikkilän Perhepalvelukeskuksen kahvihuoneen seinälle piirustuspäiväkirjaa, jonka kautta työskentelyni ja näkökulmani tarkastella esille nousevia aiheita tuli työntekijöille näkyväksi ja mahdollisti mielenkiintoiset keskustelut heidän työstään perhetyössä.
Miia Rytkönen
Taide- ja muotoiluinstituuttiin harjoittelua yhteisöntaiteilijana tekevä Miia työskentelee syksyllä 2015 yhdessä Apilakadun asumispalveluiden, Lehtiojan palvelukeskuksen ja Nikkilän perhepalvelukeskuksen yhteisöntaiteilijoiden kanssa heidän työtään dokumentoiden.
Valokuvaan spontaanisti ja intuitiivisesti elämää ympärilläni. Tärkeitä ja hullunkurisia hetkiä. Rakkaita ihmisiä ja matkalla olemista. Persoonani ja tunnetilani linkittyvät tiiviisti kuviini ja työni ovat usein hyvin henkilökohtaisia. Päiväkirjamaisen kuvaamisen ohella työskentelen myös laajempien valokuvaprojektien parissa ja muutaman vuoden ajan olen keskittynyt tutkimaan sukuni ja etenkin isoäitini tarinaa.
Ihmiset ja ihmisten tarinat kiinnostavat minua ja on hienoa, että hankkeessa työskennellessäni olen päässyt tutustumaan erilaisiin paikkoihin ja käymään keskusteluja erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kanssa.
Nikkilän perhepalvelukeskuksessa vedän perhetyöntekijöiden kanssa valokuvausryhmää jossa osallistujilla on kaksi viikkoa aikaa kuvata valokuvapäiväkirjaa omasta elämästä. Painotus positiivissa asioissa. Millaisia tarinoita syntyy? Mitkä erilaiset asiat tuottavat iloa itse kullekin?
Apilakadulla työstän Kirsin kanssa talosta ja sen ihmisistä ja tavoista tarinoita kertovaa talonkirjaa.
Lehtiojan palvelukeskuksessa kuvaan arvokkaita potretteja vanhuksista heille itselleen ja heidän omaisilleen muistoksi. Vanhuksista ei ehkä ole otettu pitkään aikaan kuvaa ja ihmisillä on ”nähdyksi tulemisen tarve”. Kuvauspäivä on hyvä syy laittautua parhaimpiinsa ja kohota hetkeksi arjen yläpuolelle.
Marianne Siri
Olen Marianne Siri ja työskentelen Lahdessa kuvanveistäjänä. Olen toiselta ammatiltani 
ympäristötekniikan insinööri. Valmistuin vuonna 2013 keramiikan artesaaniksi ja suuntauduin opiskeluni aikana keraamiseen kuvanveistoon. Valmistumiseni jälkeen veistoksieni materiaali on vaihtunut pääosin kipsiin. Veistän klassisia ja realistisia ihmishahmoja sekä eläimiä, jotka ovat enimmäkseen koiria. Kuvanveisto on ainoa taiteenlaji mitä haluan tehdä, koska koen kaksiulotteisen ilmaisun itselleni haastavaksi eikä se ole tarpeeksi käsin kosketeltavaa kuten pehmeä savimytty kädessäni.
Työskentelen loka- ja marraskuun 2015 Lehtiojan palvelukeskuksessa (5. kerros) yhteisöntaiteilijana. Työjaksollani tarkoitukseni on toteuttaa sarja koiraveistoksia sekä samalla tutustua talon asukkaisiin ja henkilökuntaan sekä talon toimintatapoihin. Koira valikoitui veistoksieni aiheeksi, koska lähes jokaisella on kokemusta koirista, joten keskusteluja on helppo saada syntymään muistelemalla omaa lemmikkikoiraa tai puhumalla koirista ylipäätänsä. Minua kiinnostaa elämäntarinat ja historia ja tämän vuoksi halusin päästä tekemään taidetta juuri vanhusten pariin. Veistämisen ohessa juttelen palvelutalon asukkaiden kanssa heidän lapsuudestaan, nuoruudestaan tai elämästä ylipäätänsä ja jutun juurta voi löytyä vaikka suvun leipäjuuri reseptistä, säilöntämenetelmistä, lempi mekosta tai autosta tai siitä omasta lemmikkikoirasta. Työjakson edetessä voi uusia teemoja nousta esiin yhteisöstä, mitkä ohjaavat työskentelyäni Lehtiojalla.
Lasse Ursin
Olen kiinnostunut ajatuksesta tehdä taidetta ilman tekijää tai tekijättömyyden vaikutusta lopputulokseen. Toteutan kineettisiä veistoksia, jotka tuottavat liikettä, ääntä, piirustuksia, maalauksia ja/tai eleitä. Työskentelytapani kyseenalaistaa perinteisen käsityöläisen, taiteilijan aseman ja ehdottaa kokijaa pohtimaan omaa osuuttaan taideteoksen määrittelyssä. Yleensä yhdistelen valmiita esineitä ja moottoreita toisiinsa mielivaltaisella tavalla, jotka tuottavat esteettisiä lopputuloksia. Nämä teokset saattavat näyttäytyä itseironisina ja humoristisina. Työni perustuu kineettisen veiston, abstraktin maalauksen, toimintaveistosten ja macGyverin toteutustapoihin.
Haluan tuoda yhteisöntaiteilijan työhön asioita, jotka ovat itselleni tärkeitä taiteilijan ammatissa ja antaa samankaltaisia kokemuksia yhteisölle. Esimerkiksi abstraktin maalauksen luomisessa analogisella robotilla, jolla ei ole mitään järkeä tai ohjelmaa ohjaamassa maalaamista, voi silti huomata että valmis maalaus näyttää jotenkin omalta ja järkevältä kun sen on itse kokenut. Tässä kokija määrittelee teoksen tai on määrittelemättä. Koneella taideteosta tekemään on matala kynnys lähteä mukaan, koska mitään aikaisempaa kosketusta kuvataiteeseen tai kädentaitoja ei vaadita. Oikeastaan osallistumiseen ei vaadi muuta kuin hetken paikalla olemista; ei tarvitse puhua, kaivaa nenää tai edes ajatella.
Yhteisöntaiteilijana olen myös rakentanut uusia kineettisiä veistoksia. Veistosten sisällön olen kehittänyt lastenkodeissa viettämäni ajan, tunteiden ja havaintojen perusteella. Veistokset ovat rakennettu paikan päällä, jolloin yhteisö on voinut seurata niiden etenemistä ja lopuksi ne on asennettu pysyvästi kohdepaikkaan. Yhteisön ihmiset saavat uusia vaihtoehtoisia tapoja olla vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa taiteen kautta.
Yhteisöntaiteilijana läsnäolossani yhteisöltä ei vaadita mitään erikoista, vain olemista omalla tavallaan. Yhteisöntaiteilijakin vain elää ja kokee sen saman ajan ja ympäristön ja taiteilijana teen asioita mitkä tulevat luonnostaan.
Lasse Työskenteli yhteisöntaiteilijana Mäntymäen lastenkodissa , Salinkallion perhekeskuksessa ja Lehtiojan palvelukeskuksessa.
Hankkeessa ovat työskennelleet myös:
Jyri Ala-Ruona
Jyri Ala-Ruona Monitoimikeskus Takataskussa.
Marja-Liisa Jokitalo
Marja-Liisa Jokitalo työskenteli Mukkulan palvelutalossa.
Helena Lehtinen
Helena Lehtisen kotisivut
Helena työskenteli yhteisöntaiteilijana Jalkarannan sairaalan psykogeriatrisella osastolla J32.
Pirita Oikarinen
Työskenteli Huhmarannan lastenkodissa.
