Aihearkisto: Ajankohtaista

Kiitos rahoituksesta!

Ihania uutisia Tukeva porras hankkeelta! Keväällä pokattiin Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahastolta maakunnallisesti erityisen merkittävän hankkeen apurahana 20 000€. Kiitos rahasto, kiitos yhteisöntaiteilijat, Lahen kaupungin kumppanuusverkosto, ihmiset, arki ja elämä, he jotka keksivät työkseen hyviä kakkuja, excel, KAUNO ry ja mitä vielä.

Hommissa ollaan!

Jyri Ala-Ruona voitti Art Of Basware -taidekilpailun!

1212942
Huppu pois päästä, nyt kumarretaan!
Tukevassa portaassa yhteisöntaiteilijana työskennellyt Jyri Ala-Ruona voitti kansainvälisen The
”Alma Mater” -voittajateos sai alkunsa yhteisöntaiteilijan työjaksolla 2014 Takataskussa. Maalauksen mallina on Takataskun asiakas.

Tukeva porras onnittelee Jyri Ala-Ruonaa, mahtavaa ja lahjakasta taiteilijaa paitsi kilpailuvoitosta, etenkin taidosta maalata näin vaikuttavia teoksia! Koskettaa!

Lisäksi kiitämme Jyriä hänen taiteellisesta tinkimättömyydestään, uskalluksesta ja näkemyksestään, jolla hän toteutti taiteellista työtään yhteisöntaiteilijana. Tässä on malliesimerkki siitä, kuinka vuorovaikutus taiteilijan ja yhteisön välillä tuottaa ympärilleen osallisuutta, näkyväksi ja kuulluksi tulemisen tunnetta, ajatuksia ja toimintaa, sekä samalla yhtälailla ruokkii taiteilijan omaa ilmaisua ja mahdollistaa taiteilijan toteuttaa kohtaamisissa syntyviä visioitaan.

Postikomppanian kampanja

Koska ajatus on tärkeä, mutta teko vielä tärkeämpi, kyllä voi tehä!

Tästä syystä olenkin hommaillut täällä yhtä lempipuuhaani, eli postia täältä tuonne. Enää puuttuu sisältö!
Kortteja on 1300, joten urakka on aikamoinen. En yhtään ehtisi itsekseni hätkähtää niin montaa kertaa ennen joulua. Sitä paitsi just kun kokeilin, se on niin helppoa ja kivaa etten voisi viedä muiltakin mahdollisuutta osallistua vaikka ite ehtisinkin.

tiedekorttifb

Elikkä jeesin nimi on:
Pysäytä oman elämäsi hetken hätkähys korttiin, sellainen pieni tai iso, taivaallinen tai syvä. Postikomppania lajittelee kortit ja toimittaa ne puolestasi perille ennen joulua perhetyön, aikuissosiaalityön, vanhuspalveluiden, lastensuojelun, ehkä vaikka Kelan aulan ja Lidlin oven suun kautta, just sille valitulle kuka sen sitten saa. Se valittu saattaa olla asukas, asiakas, työntekijä, omainen tai joku joka jo melkein luuli ettei olis melkein kukaan.

Ei ole liian jännittävää, on hymyilyttävän ilahduttavaa, sillä kaikkia meitä kiinnostaa olla ihan ittemme tosta noin vaan, ja sillai halutaan olla ihminen ihmiselle täällä maailmamestoilla. Voi olla! Voi myös ite päättää kertooko kuka on kuka.

Eka setti kortteja enintään 800 kappaletta täytetään Tiedepäivän osallistujien toimesta 11.11.2014. Fellmanniassa, vapaa pääsy. Siellä voi tavata myös yhteisöntaiteilijat duunailemassa maalaustelineiden, kuumaliimapistoolien, robottien sun ja muitten kanssa. Tervetuloa!

Kortteja voi myöhemmin käydä täyttämässä myös Uudessa Kipinässä Kymintie 1. Sinulla saattaa itselläsi olla tiedossa henkilö tai tuntematon jolle haluat kortin toimittaa ja niinkin voit tehdä (kuva ois tällöin kiva).

Kiitti!

Eili

Video – Pilkillä Mäntymäen Lastenkodissa 2014

Tukeva Porras – yhteisöntaiteilijana Lasse Ursin

Pilkillä Mäntymäen Lastenkodissa 2014

Pilkkijä on maalauskone
joka valuttaa otsastaan maalia kankaalle
tehden täten uskomattomia maalauksia.
Lapset saavat halutessaan omakseen Pilkkijän toteuttaman maalauksen.

Ohjaajat ja muut yhteisön jäsenet osallistuvat maalausten tekemiseen
seuraamalla tai maalaamalla Pilkkijän kanssa.
Maalaamisella meinataan sitä,
että osallistujat sekoittavat Pilkkijälle maalit,
sitä kun hän ei itse osaa.
Siveltimiä käytetä juuri lainkaan,
ellei tule suunnaton ilmaisun tarve.

Keväällä 2014 Pilkiijän kanssa työskentelyn aiheena oli Hetki.
Sellainen pysähtynyt aika.
Parhaillaan olevassa hetkessä eläminen
ja asioiden vastaanottaminen
sellaisina kun ne esiin tulevat.

Maalaukset ovat jälkiä/sotkuja,
vahinkoja, onnistuneita, satunnaisia, epäonnistuneita, mitä vain,
mutta ne kuitenkin ovat.

Tämä video kertoo
yhden maalauksen
prosessista.